Jalkapallon MM kisat 2018 lähestyvät!

Vedonlyöjien sekä urheilufanien yksi kesän kohokohdista eli Jalkapallon MM kisat 2018 siintää jo lähitulevaisuudessa. Tänä vuonna Venäjällä järjestettävä turnaus on alkaa noin kuukauden päästä 15.6. Suomalaisten näkökulmasta turnauksen sijainti on otollinen, sillä turnauksen otteluita pelataan esimerkiksi Pietarissa, jonne on Suomesta vain muutaman tunnin matka.

 

Turnaukseen osallistuvien maiden joukkueet alkavat olla jo hyvin kasassa, sekä turnausaikataulut julkistettu, valitettavasti ja odotetusti Suomi ei ole tänäkään vuonna mukana turnauksessa. Jalkapallon MM kisojen televisiolähetykset hoitaa tuttuun tapaan YLE, jonka televisiokanavilta, sekä Yle Areena sivuilta pääset seuraamaan turnauksen otteluita. Muista tarkistaa koko MM Jalkapallon otteluohjelma – Veikkaus Vedot -sivustolta.

 

Vedonlyöjien kannattaa rueta seuraamaan jo tarkasti kohta ilmestyviä vedonlyöntitarjouksia, joita on totuttu näkemään jalkapallon mm kisojen yhteydessä. Kasinot tarjoavat monesti pelaajille korotettuja kertoimia, talletusbonuksia tai ilmaisvetoja, VillenVinkit pyrkii muistuttamaan lukijoitaan kaikista kovimmista tarjouksista.

Ville Vinkkaaja
julkaistu toukokuu 17, 2018

Koti » Jalkapallon MM kisat 2018 lähestyvät!